« Kesäkuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    

Maailman savolaisin lentopalloseura

05.09.2015 00:00
 

Sampo on aina ollut koko maakunnan joukkue, pelaajistossa on esiintynyt vuosien mittaan niin omia kasvatteja kuin muitakin savolaissyntyisiä. Kotiotteluita on pelattu mm. Pielavedellä, Siilinjärvellä, Iisalmessa, Kuopiossa ja Kiuruvedellä. Yritykset ympäri maakuntaa ovat pitkään olleet tukemassa Sampoa ja tuoneet sitä kautta omaa brändiään tunnetuksi kansallisesti ja kansainvälisestikin. Tuo savolaisuus on siis voimavara josta kannattaa olla ylpeä ja tuoda sitä enemmänkin esille.

Yhtenä esimerkkinä nostetaan esille yritys, joka kesällä otti yhteyttä kertoen haluavansa liittyä yhteistyökumppaneidemme joukkoon ja joka myös omalla brändillään edustaa savolaisuutta parhaimmillaan. Mikäpä olisikaan tunnetumpi savolaistuote kuin Partasen kalakukko? Perinteikäs Kalakukkoleipomo Irene Partanen toimittaa jatkossa tuotteitaan kotiotteluihimme, josta se on helppo napata mukaan pelin päätteeksi ja nautiskella kotona iltapalaksi. Yhteistyön tuloksena syntyi myös varsin savolainen idea, jossa toisen yhteistyökumppanimme toimintoja hyödyntäen lanseerataan luultavasti maailman ensimmäinen Mobiilikalakukko. Varmistaaksesi aidon Partasen kukon saatavuuden, voit tilata sellaisen ennakkoon zupticket -mobiilikaupastamme ja noutaa kotiottelustamme. Samassa osoitteessa hankit kätevästi myös pääsyliput, fanituotteet ym.


Savolaista laatua: Sampo ja Partasen kalakukot.