« Kesäkuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    

Sampo Volleyn ensimmäinen tappio

27.10.2016 00:00

 

 

"Kehitettävää riittää". Näin totesi Jukka Tuovinen mediatilaisuuden lopuksi, eikä varmasti väärässä ollutkaan, onhan kausi vasta alussa ja tavoite on tietenkin löytää joukkueesta se paras peli kevääksi. Syksyn ensimmäisissä otteluissa Sampo Volleyn peli on näyttänyt valmiimmalta kuin vastustajien ja selvästi paremmalta kuin muutamana aiempana vuotena samaan aikaan. Keskiviikkoiltana saatiin jälleen yksi tasonmittaus, kun hallitseva mestari Kokkolan Tiikerit haki Pielavedeltä 3-1 vierasvoiton (19-25, 25-21, 19-25, 17-25).

Ensilumi ei säikäyttänyt savolaista lentopalloyleisöä, sillä liikuntahallille saapui reilut kuusisataa silmäparia seuraamaan kahden uudistuneen joukkueen kamppailua. Monet halusivat olla varta vasten katsomassa Petteri Penttisen ensimmäistä kotipeliä Pielavedellä yli kymmenen vuoden kiertueen jälkeen ja monet taas halusivat tavata Eddy Herreran, jolta on aina löytynyt aikaa vanhoille tutuille entisessä kotihallissaan. Otteluisäntänä toimineen LähiTapiola Savon pisteellä riitti myös väkeä välillä tungokseen asti, siinä asioineiden kesken arvottiin illan päätteeksi aito Jopo.

 

Ottelun alussa Tiikereiden syöttöjyvä oli pahasti hukassa, mutta onnistuneilla hyökkäyksillä peli pysyi tasaisena. Herreran monipuoliset ratkaisut ja erän loppuun osuneet kotijoukkueen virheet käänsivät avauserän vieraille.Toisessa erässä virheet vähenivät ja Sammon Raadik ja Häyrinen tekivät tasaisesti tulosta, erän loppupuolella Heiskanen ja Kaatrasalo nousivat hyvin esiin.

 

Toisella erätauolla oli jälleen aikaa nauttia kahvion palveluista, makkaran ohella Irene Partasen lihapiirakat myytiin loppuun ja kalakukotkin hupenivat vauhdilla. Ensi viikolla edessä olevaan Lekabattleen myytiin myös kosolti lippuja, näistähän lipputuotto tulee kokonaan Sammon juniorityön hyväksi. Pitkä erätauko on selkeästi myös sosiaalinen tapahtuma, jossa maakunnan eri puolilta saapuvat lentopallon ystävät vaihtavat kuulumisia ja näkemyksiä illan ottelusta.

Tauon jälkeen oli molempien joukkueiden peli hieman virheherkkää ja tasatahdissa edettiin erän tekniselle aikalisälle saakka. Tasatilanteesta 14-14 alkoi kanadalaisen Steven Huntin show. Tiikerit vei erän loput pallot 11-5 ja vaikutti siltä, että Conor Eatonin ja Huntin yhteispeli ikäänkuin löysi yhteisen sävelen. Sammolta Häyrinen raatoi kyllä miehekkäästi mutta jäi hyökkäyspäässä hieman yksin, kun turhan usein palloa jouduttiin vain toimittamaan vastapuolelle. Tiikerien puolustus onnistui myös pelastamaan monta kovempaakin hyökkäystä takaisin pelattavaksi.

Neloserän alkupuoli tahkottiin jälleen tasatahtia. Sammolle sattui useampi syöttövirhe, mutta vastineeksi tuli muutamia torjuntoja. Ottelun edetessä lämmennyt Tiikereiden hakkuri Antti Ropponen oli päätöserän valtias, hän puhkoi ja ohitti isäntien torjuntaa viimeisissä palloissa mielin määrin. Myös Eatonin passitempo oli välillä niin nopea, ettei torjunta voinut muuta kuin toivoa parasta.

 

Kolme pistettä siis matkasi länsirannikolle, joten Tiikerit nousivat Sampo Volleyn ohi kuuteen pisteeseen yhden ottelun enemmän pelanneena. Myös Rantaperkiön Isku ohitti Sammon, nipistettyään kotonaan pisteen sarjaa johtavalta Vantaa Ducksilta. Sammon liigapelit jatkuvat lauantaina Joensuussa ja ensi viikolla Kuopio-hallissa.

Valmentajien kommentit:

Jukka Mäkihannu, Tiikerit:
-Lähdettiin hyvällä sykkeellä niin kuin muihinkin peleihin tällä kaudella. Eka erässä tehtiin aika paljon syöttövirheitä mutta pallot pomppi meille varmistuksissa ja torjunnassa joista jatkopallot hoidettiin hyvin. Toisessa erässä meidän syötöstä katosi ajatus ja vastustaja pääsi hyvin tulemaan keskeltä, meillä meni hieman perässä juoksemiseksi. Kolmanteen erään muistettiin se, miten tähän peliin lähdettiin ja Ropposen Antti nousi sitä enemmän esiin, mitä pidemmälle peli eteni. Kun katsoo kahta aikaisempaa peliä, ollaan menty eteenpäin niissä asioissa mitä on haettukin.

Jukka Tuovinen, Sampo Volley:
-Onnittelut Tiikereille. Nähdyn perusteella he pelasivat parhaan syöttö-vastaanottopelinsä tällä kaudella. En moiti omaakaan pelaamista, me pelattiin kuitenkin aika kovilla lukemilla jos otetaan tuo ensimmäinen erä pois ja suhteellisen vähillä virheillä kaiken lisäksi. Hyökkäystehoissa jäätiin kokonaisuutena selkeästi jälkeen vaikka lukemat on hyviä meilläkin. Torjuntapeliä hallittiin aika suvereenistikin (14-7). Syöttöpelistä tuli mielestäni tänään se ratkaisevin tekijä, meillä 16 virhettä ja kolme ässää. Meidän hallinta, kun näytti että saadaan johonkin rotaatioon hyvä ote, päättyi aina virheeseen. Se maksoi aika kovan hinnan tänään, pisteen, parikin meidän kokonaissaldosta. Kehitettävää riittää.

Ottelun kuvat (Eemeli): Sampo-Tiikerit_26_10_2016/
Ottelun kuvat (Teemu): Sampo+-+Tiikerit+1-3/

Tiikerien otteluraportti

Tiedotus/KH
Kuvat: Eemeli K