« Joulukuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
        1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31

Lakkapään ryöstöretki onnistui

14.04.2017 00:00

 

Sampo Volley ja Team Lakkapää väänsivät pitkän kaavan mukaan viisi erää, ennenkuin ensimmäinen kiinnitys mitaliin ratkesi vierasjoukkueen eduksi. Rovaniemeläisten ryöstöretki onnistui pitkälti syöttövirheiden vähentämisen myötä peliin tulleena rauhallisuutena ja tietysti kovan torjunnan avustamana.

Hermostuneesti aloittanut kotijoukkue sai taipua avauserässä jo alkupuoliskolla, kun Team Lakkapää näytti tulleensa Pielavedelle pahat mielessään. Hakkuri Gustavsson sai paljon tavaraa passari Dosanjhilta, joka päätti myös itse pari hyökkäystä. Sampo oli suurimman osan erästä pari, kolme pistettä perässä. Toisen erän alkuun Sammon peli vapautui kun Raadik torjui tilanteeksi 3-0 ja leijonapaidat hallitsivat toista erää loppuun asti. Kolmas erä alkoi mainion illan pelanneen Kaatrasalon syöttöputkella ja noin viiden pisteen etumatka säilyi erän ajan. Neljännessä erässä oli sampolaisilla paikat pistää homma pakettiin hyvissä ajoin mutta erän keskelle osui jakso, jonka kotijoukkue hävisi hyökkäysvirheiden johdosta 1-5. Passariksi vaihtui Keel mutta vieraat olivat tuolloin jo ehtineet kääntää hallinnan itselleen ja kiittivät tilaisuudesta jatkaa ottelua. Päätöserä oli huippujännittävää ja tasaista vääntöä alusta loppuun, kunnes Gustavssonin ratkaisut erän lopussa olivat kovempia ja Henri Tuomen luotsaama lappilaisjoukkue pääsi tuulettamaan otteluvoittoa.

Pielaveden liikuntahallissa ottelua todisti 811 katsojaa. Toinen ottelu pelataan sunnuntaina Rovaniemellä ja voittojen ollessa tasan ratkaistaan mitalien kohtalo tiistaina Siilinjärvellä. Sunnnuntaiksi Rovaniemelle on luvassa fanibussi, mikäli lähtijöitä ilmoittautuu riittävästi perjantain aikana. Kyyti lähtee Pielaveden linja-autoasemalta klo 9:00 ja matkan hinta on 40€. Bussiin voi ilmoittautua Harrille: p.040-5660940, harri@liigasampo.fi

Henri Tuomi, Team Lakkapää:
-Torjunta pelasi tosi hyvin mutta syöttövirheillä tehtiin tosi vaikea peli itsellemme. Onneksi pikkuisen tuli malttia siinä neljännessä erässä kymmenen pisteen jälkeen. Päästiin pelaamaan ja Fredi (Gustavsson)alkoi päästä tehoille. Passit laskettiin aika alas ja hakkuri alkoi laittaa palloa rataan. Tasaista jauhamista ja hienoa nähdä, että pronssi kiinnostaa molempia. Huikeeta vääntöä.

Jukka Tuovinen, SampoVolley:
-Harmittava tappio, tiukkaa oli mutta peli aaltoili liikaa hyvän ja huonon välillä. Tämä peli piti tappaa siihen neljännen erän alkuun, siinä oli ne paikat meillä. Vastustajan torjunta oli hyvä, meidän hyökkäyspeli vähän puuroutui jollakin tapaa. 55 puolustusta viiteen erään mutta sieltä tappoprosentti jäi kolmeenkymmeneen. Suoria virheitä ja torjuntaan lyöntejä tuli siellä puolella liikaa, liian huonosti hoidettiin ne tilanteet. Mutta taistelu jatkuu, seuraavaan peliin petrataan näitä osa-alueita ja mennään tällä perinteisellä: Katkaiseminen on vaikeata.

Ottelun tilastot

Ottelun kuvat

Lakkapään juttu

 

Tiedotus/KH