« Helmikuu 2018 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28        

Tuplaviikonloppu alkoi tappiolla

14.01.2018 00:00

 

Sampo Volley ja Hurrikaani pelasivat viikon sisään jo toisen kerran ja tälläkin kertaa Hurrikaani oli vahvempi. Loimaalaiset veivät hyvätasoisen ottelun suoraan 0-3 (23-25, 22-25, 20-25).

Vuoden ensimmäinen ottelu Pielaveden liikuntahallissa keräsi lauteille reilut 600 katsojaa. Otteluisäntä Sisä-Savon Tilihilimat Oy oli tuonut vieraaksi myös vesantolaisia lentisjunnuja, mikä onkin hieno tapa viedä lajia eteenpäin. Myös Loimaalta oli saapunut äänekäs kannattajajoukko Savon kiertueelle.

Ottelu alkoi tasaisesti, kumpikaan joukkue ei päässyt tekemään pitkiä pisteputkia vaikka Sampo olikin koko ajan puoli askelta edellä. Heiskasen ässäsyötöllä ero kasvoi ensimmäistä kertaa kolmeen pisteeseen 17-14, mutta Kutinlahti vastasi heti omilla suorituksillaan ja tilanne oli jälleen tasan. Hurrikaani meni ensimmäistä kertaa johtoon vasta 22 pisteen kohdalla ja sitä tietä Ropponen takoi tarvittavat pisteet ensimmäiseen erävoittoon.

Toinen erä oli pitkälti ensimmäisen toisinto. Sammon hakkuri Eetu Häyrinen nakutti tehokkaasti pisteitä vaihtelevilla ratkaisuilla mutta niin tekivät myös vierasjoukkueen hyökkääjät ja heille kertyi myös torjuntapisteitä. Sammon johdon kasvaessa 17-14 tilanteeksi, otti Rantanen joukkueensa puhutteluun. Tätä seurasi muutama Sammon virhe ja epäselväkin tilanne, jossa päätuomari muutti rajamiehen näytön joilla tilanne kaventui. 20-17 tilanteen jälkeen Hurrikaani vei seuraavat pallot 2-8 ja naulasi toisen erävoiton.

Kolmannen erän alkuun Sampo sai jälleen pienen etumatkan Hurrikaanin virheiden avustamana. 7-4 Hurrikaanin aikalisän jälkeen Antti Ropponen ja Matti Oivanen toivat joukkueensa tasoihin 11-11. Teknisen jälkeen Kasper Pennanen kävi syöttövaihdossa, mutta ei valitettavasti päässyt tänään yhdessäkään erässä syöttämään yhtä kertaa enempää. Dole kokeili tuoda hyökkäyspuolelle ruutia kahdella hakkurilla, vaihtamalla Heiskasen tilalle Timo Leikkaan ja piti myös aikalisän 14-17. Pallon pyörähdettyä vastaanotossa Ellin sormien läpi selän taakse, oli aika siirtyä takaisin vaihtonurkkaukseen. Erän lopulla Sampo vaikutti jo hieman alistuneelta ja illan kruunasi Matti Oivasen ässäsyöttö ottelupallossa.

Otteluisäntä Tilihilimat palkitsi parhaina pelaajina Ropposen (18/+13) ja Sammon Raadikin (16/+4, 70%vo). Juniorit palkitsivat omasta puolestaan hakkurit Ropposen ja Häyrisen. Rukiisin pelaaja oli Petteri Penttinen.

Tilastojen valossa ero syntyi Hurrikaanin parannettua vastaanottoaan ottelun edetessä, sekä vieraiden tarkemmassa torjuntapelissä. Hurrikaani hoiti myös puolustusten jälkeiset pallot Sampoa paremmin.

Ottelun tilastot

Ottelun kuvat

Pelaajat mediatilaisuudessa (Matti Oivanen ja Petteri Penttinen)

Valmentajat mediatilaisuudessa

Hurrikaanin juttu

 

Tiedotus/KH