« Helmikuu 2018 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28        

Murskavoitto LEKA:sta

28.01.2018 00:00

 

 

 

Sampo Volleyn ja LEKA Volleyn kohtaaminen Siilinjärvellä keräsi jälleen salin täyteen (872) vaikka Kuopiossa oli samaan aikaan tarjolla huippupelejä muissakin lajeissa.

Sampo lähti otteluun sillä asenteella, että voitontahto näkyy heti erien alusta alkaen ja niin myös tapahtui. Sampo nuiji kuopiolaisvieraansa nopeassa tahdissa lukemin 3-0 (25-14, 25-16, 25-19) ja ei siten jättänyt jossiteltavaa Savon herruudesta.



Sampo pelasi kaikilla osa-alueilla vahvan ottelun, varsinkin hyökkäyssuuntaan ero oli iso. Hakkuri Häyrinen keräsi tehot 19/+15, kollega Kaislasalo 9/+2. Yleispelaajista Heiskanen ja Raadik tekivät kumpikin 14 pistettä, Lekan onnistuja oli sillä tontilla Helenius 11/+8. Sammon keskimiehet kruunasivat illan, Väliahon 9/+7 ja Kaatrasalon 5/+5 -lukemilla ja samat herrat kunnostautuivat myös erien lopuissa pitkillä syöttöputkilla.

Tasoero tuli selväksi jo ottelun alkumetreillä. Hyökkäys kulki iloisesti, viisaasti ja kärsivällisesti, mikä alkoi heti näkymään tulostaululla. LEKA:n pidettyä toisen aikalisänsä 18-10 ja vaihdettua passariksi Lasse Jäntin, sai vierasjoukkue ottelun pisimmän pisteputkensa. Erän lopetti Väliahon viiden pallon mittainen syöttöputki.

Toinen erä kulki samaa rataa kuin edellinen. Sammon syöttö pysyi vaikeana ja LEKA:n hyökkäystä saatiin ohjattua haluttuun suuntaan. Puolustus poimi jatkopallot peliin ja niitä päätettiin hyvällä prosentilla. Erän lopulla ei jäänyt edes puolustettavaa, Kaatrasalon syöttövuorolla viidestä viimeisestä pisteestä kolme tuli suoraan torjumalla.

Kolmaskaan erä ei tuonut muutosta voimasuhteisiin. Häyrinen, Heiskanen ja Raadik paukuttivat palloa parkettiin monipuolisilla ratkaisuilla. Yhdessä pallossa kapteeni Kaatrasalo pääsi näyttämään passarin taitojaan, hänen odotettiin heittävän roskapassin eteensä kakkospaikalle mutta kippari antoikin takapassin neloseen josta hyökkääjä pääsi nautiskelemaan tyhjältä verkolta. Myös tämä erä päättyi Väliahon ässäsyöttöön.

Tilastonumerot osoittavat kaikkien osa-alueiden olevan Sammon puolella. Ässäsyötöt 6-0, vastaanottoprosentit 66-56, hyökkäystehot 53-33 ja torjunnat 11-3.

Otteluisännät, Metsänhoitoyhdistys Savotta ja Metsänhoitoyhdistys Pohjois-savo palkitsivat parhaina pelaajina vieraiden vaihdosta tulleen passari Lasse Jäntin ja Sammon "uudestisyntyneen" yleispelaaja Ville Heiskasen.



Jukka Tuovinen, LEKA Volley:
-Sampo oli tänään todella vahva eikä missään vaiheessa päästänyt meitä peliin mukaan. Meidän oma hyökkäys jäi tänään lepsuksi ja sillä esityksellä peliä ei voi voittaa. Onneksi huomenna on jo peli Akaassa niin ei tarvitse murehtia tätä pidempään.

Timo Tolvanen, Sampo Volley:
-Vahva ja ehjä peli alusta lähtien. Tauko teki meille hyvää ja nyt alla oli hyvä treeniviikko, se tarttui myös peliin tänään. Me oltiin joka osa-alueella hyviä. Puolustus haki kaikenlaiset peipit ja muut takaisin peliin. Kauden ehjin esitys meiltä.

Ottelun tilastot

Ottelun kuvat

Pelaajat mediatilaisuudessa

Valmentajat mediatilaisuudessa

 

Tiedotus/KH
Kuvat: Teemu H