« Kesäkuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    

Sampo taisteli Suomen cupin välieriin!

14.10.2012 23:15

Pielaveden Sampo sai viikonloppuna (12-14. lokakuuta) Suomen cupin puolivälieräturnaukseen vastustajikseen 1-sarjan Vantaan Lentopallon sekä liigajoukkueet Saimaa Volleyn ja Liiga-Riennon. Joukkueiden kesken pelattiin yksinkertainen sarja Pielavedellä ja Kuopiossa, ja lohkon voittaja selviytyi cupin välierävaiheeseen joulukuuksi. Sampo sai tehdä etenkin sunnuntain ratkaisuottelussa Saimaata vastaan täyden työn, mutta pystyi kuitenkin rutistamaan voiton ja jatkopaikan itselleen.

Perjantain ensimmäisessä pelissä Saimaa Volley voitti Liiga-Riennon 3-0 (25-21, 25-13, 25-10) noin tunnin pelin päätteeksi. Riennon virolainen tehohakkuri Sander Steinberg joutui ensimmäisen erän jälkeen sivuun rannevamman vuoksi, ja niinpä kyyti oli siitä eteenpäin kylmää pohjoiskarjalaisille. Saimaan tehomies oli australialainen yleispelaaja Paul Sanderson (17/+13). Myös hakkuri Joni Mikkonen (12/+7) ja keskipelaaja Markus Väisänen (9/+8) olivat alkukauden tapaan jälleen pelipäällä. Sami Muukkonen (6/+6) nappasi mm. kolme torjuntaa. Riennon tehokkain oli odotetusti Eriks Baiks (10/+4). Muu joukkue oli vaisu. Riennon hyökkäysteho olikin vain 36 % koko ottelussa. Riennon valmentaja Kari Rissasen mukaan kaikki petti, kun Steinberg joutui sivuun. Riento sortui myös lukuisiin virheisiin ottelun aikana.

Päivän toisessa ottelussa Sampo murskasi 1-sarjan Vantaan Lentopallon niin ikään 3-0 (25-17, 25-12, 25-11). Sammon tehomiehenä hääri yleispelaaja Ilari Sivonen, joka paukutti mukavat tehot 15/+12. Ilari näytti, että pelinälkää olisi suurempiinkin minuutteihin, kuin mitä alkukaudesta on tullut. Hakkuri Timo Leikas (16/+7) oli toinen kotijoukkueen onnistuja. Keskellä Tommi Siirilä (9/+7) nappasi kolme torjuntaa. Vantaalaisten ilta oli synkkä, koska vain kaksi pelaajaa pääsi tehotilastossa plussalle. Koko joukkueen hyökkäysteho oli todella alhainen 22 %. Sammon vastaava lukema oli 61 %. Paremmasta ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä. Jos jotain negatiivista hakee Sammon pelistä, niin syöttövirheitä tuli peräti 18, mikä on kolmeen erän luvattoman paljon.

 

Lauantaina otteluita jatkettiin Kuopio-hallissa. Päivän ensimmäisessä pelissä kohtasivat Saimaa Volley ja Vantaan Lentopallo. Ottelu oli Saimaan hallintaa ja päättyi eteläsavolaisten voittoon 3-0 (25-14, 25-13, 27-25). Saimaan tehopelaajat olivat tällä kertaa nuori hakkuri Eetu Häyrinen (12/+6) ja keskipelaaja Markus Väisänen, joka saalisti mahtavat tehot (19/+17, 6 torjuntaa)! Vantaalta parhaiten onnistui Harri Povelainen (7/+6), joka pelasi kunnolla ainoastaan kolmannen erän.

Päivän toisessa ottelussa Liiga-Riento mittasi turnausisäntä Sammon vireen. Sampo voitti ottelun puhtaasti 3-0 (25-18, 26-24, 25-17). Ensimmäisen erän Sampo vei ilman suuria ongelmia Andrey Ankudovichin (17/+11) johdolla. Toiseen erään Riento sai puolestaan loistavan alun, ja Sampo joutui ahtaalle. Erityisesti Riennon hakkuri Teemu Saarinen (14/+4) oli hyvässä iskussa. Häntä tuki keskipelaaja Arttu Reijonen (10/+8). Lopulta Sampo kuitenkin pystyi rutistamaan erän jatkopalloilla itselleen, vaikka oli takaa-ajajana koko erän ajan. Riento johti toista erää vielä 16-21, mutta sitten alkoi Sammon uskomaton loppukiri. Tärkeänä tekijänä Sammon nousussa oli Ilari Sivosen (9/+6) pitkä syöttövuoro. Kolmannessa erässä Riennon paukut alkoivat jo olla loppu, ja Sampo hoiti erän itselleen tehonelikkonsa Ankudovich, Ilari Sivonen, Tommi Siirilä (9/+6) ja Timo Leikas (10/+2) ansiosta. Passari Aki Riihimäki pyöritti siis monipuolista peliä. Sampo vei Rientoa lauantaina etenkin torjunnassa, voittaen torjuntapisteet 10-2. Vastaanotto Riennolla oli jopa aavistuksen parempaa kuin Sammolla, mutta silti pielavetiset hyökkäsivät vieraitaan paremmin. Sampo teki ottelussa 4 ässää, mutta myös 12 syöttövirhettä.

 

Sunnuntain merkityksettömässä avausottelussa Liiga-Riento kukisti Vantaan Lentopallon 3-0 (25-19, 28-26, 25-22). Riennon hakkuri Teemu Saarinen jatkoi hyviä otteitaan paukuttamalla 15/+5 ja ottamalla kolme torjuntaa. Myös keskipelaaja Arttu Reijonen (10/+7) oli hyvässä vireessä ja nappasi niin ikään kolme torjuntaa. Kollega Markus Kaurton saalis oli 8/+7. Myös yleispelaajakaksikko Miikka Räsänen (10/+5) ja Eriks Baiks (9/+5) olivat kelpo pelivireessä. Vantaalaisten kaikki kaikessa oli Harri Suonikko (18/+14) ja häntä tuki Ville Savolainen (16/+6). Riento oli kuitenkin monipuolisempi, ja saalisti voiton.

Viikonlopun päätösottelussa ratkaistiin Suomen cupin välieräpaikka. Vastakkain olivat alkukauden pirteä yllättäjä Saimaa Volley ja hieman aaltoilevasti aloittanut kotijoukkue Sampo. Panos oli seuraava: voittaja jatkaa joulukuun välieriin. Ottelusta muodostuikin huikea maratonkamppailu, jonka Sampo pystyi rutistamaan itselleen erin 3-2 (27-29, 25-22, 31-33, 25-20, 15-13). Sammon tehopelaaja oli viime otteluiden tapaan kovassa vireessä jatkava yleispelaaja Pekka Seppänen (28/+17). Pekka hyökkäsi peräti 46 passia 57 %:n teholla kenttään ja vastaanotti 69 %:n varmuudella 29 syöttöä. Myös kaksi torjuntaa kertyi tilille. Keskellä Tommi Siirilä (15/+10) jatkoi vahvoja pelejään olemalla Sammon paras syöttäjä ja nappaamalla peräti 6 torjuntaa. Kymmenestä passista Tommi löi pisteeksi kahdeksan. Hakkureista Luis Salgado (12/+2) pelasi kolme ensimmäistä ja Timo Leikas (14/-2) kaksi viimeistä erää. He saivat paljon passeja, mutta hyökkääminen oli ailahtelevaa. Venäläinen yleispelaaja Andrey Ankudovich (7/-4) ei ollut parhaimmillaan ja hänet korvasikin lopulta Ilari Sivonen (8/+4), joka jatkoi viikonlopun hyviä pelejään. Passareina olivat alussa Aki Riihimäki (2/+1) ja lopussa Toni Mäkitupa (3/+1). Sampo siis pyöritti todella laajaa rinkiä, mutta lopussa seisoi onneksi kiitos.

Saimaa Volleyn tehopakkauksia sunnuntaina olivat australialainen yleispelaaja Paul Sanderson (23/+10, 3 ässää, 3 torjuntaa) ja hakkuri Joni Mikkonen (24/+11, 2 ässää, 3 torjuntaa). Muu joukkue ei kuitenkaan pystynyt tukemaan heitä riittävän hyvin, vaikka keskellä Sami Muukkonen nappasi peräti 6 torjuntaa ja laidassa Eetu Pennanen sai kasaan 10/+6. Saimaa voitti Sammon torjunnassa 20-15 ja ässissä 8-3, sekä teki myös vähemmän syöttövirheitä (15-18). Lisäksi vastaanotto oli parempaa, mutta Sammon hyökkäyspelaaminen oli kuitenkin vahvempaa. Saimaan hyökkäykset eivät kuolleet, kun Sampo sai paljon puolustuksia aikaiseksi.

Sammon valmentaja Jukka Tuovinen kommentoi Saimaa-ottelun jälkeen, että Toni Mäkitupa pelasi hyvin ja voitto oli todella tärkeä henkisellä puolella. Jukan mukaan harjoituksissa on tehty asioita oikein kuluneella viikolla. Cupin puolivälieräturnaus tuli myös siinä mielessä sopivaan saumaan, koska joukkue on edelleen hakenut hieman itseään ja pelaavinta kuusikkoaan.

 

Sammon seuraava ottelu on jälleen kotona, kun ensi lauantaina eli 20. lokakuuta Pielavedelle saapuu hallitseva mestari Vammalan Lentopallo. Ottelu alkaa klo17. Silloin on varmastikin luvassa huikea taistelu, joten lämpimästi tervetuloa kannustamaan ja nauttimaan lentopalloviihteestä!

Susikäsi