« Lokakuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
            1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31          

Iskun syötöt ei riittäneet

10.02.2013 00:00

Tuiskuisena lauantaiehtoona oli Pielaveden lentopallopyhättöön kerääntynyt noin 400 katsojaa seuraamaan Sammon ja Tampereen Isku-Volleyn välistä kamppailua. Ennakkoasetelma oli molemmilla sama: Jokainen piste on nyt tärkeä. Sampo kamppailee sarjan kakkospaikasta Hurrikaanin kanssa ja Isku puolestaan taiteilee karsintaviivalla yhdessä Korson ja Muuramen kanssa. Iskulla oli myös peli alla edellisenä päivänä kun taas kotijoukkue sai lähteä otteluun ehjän harjoitusviikon valmistamana.

Ennen varsinaisen ottelun alkua huomioitiin Mestaruusliigan tammikuun tähdistöön valittua liberokaksikkoa Tolvanen/Sairanen.

Sampo marssitti aloitukseen kuusikon Riihimäki, Siirilä, Väliaho, Salgado, Ankudovich, Seppänen. Hämäläisten kuusikko Kauppinen, Sinkkonen, Tihinen, Mustonen, Härkönen, Roininen.

Ensimmäistä erää käytiin veljellisesti tasapisteissä erän puoliväliin asti, kummankaan joukkueen otteista ei näyttänyt löytyvän oikeanlaista räväkkyyttä. Isku sai loppupuoliskolla kuitenkin puristettua itselleen jo mukavan tuntuisen johtoaseman. Aivan erän lopussa tuli kuitenkin syöttöruutuun Tatu Säisä hankaline leijasyöttöineen. Samalla joukkue syttyi muutenkin taistelemaan palloista loppuun asti ja Sampo kiri 19-23 tilanteesta väkisin ohi erävoittoon 26-24.

Toinen erä oli jälleen melkoisen tarkka toisinto ensimmäisestä. Isku suuntasi kovat syöttönsä Kudalle, joka jouduttiinkin ottamaan parin virheen jälkeen penkille. Ilari Sivosen tulo kentälle rauhoitti vastaanottoa ja mahdollisti myös tehokkaamman keskipelin. Siirilä olikin erän tehokkain napsimalla keskeltä peräti 4 hyökkäyspistettä. Erän lopussa noustiin jälleen sillasta 26-24 voittolukemiin. Kai Mattila kiteytti ajatuksensa kolmeen sanaan matkalla pukukoppiin: Voi kilin *****. Tyytyväisiä ei kuitenkaan oltu myöskään Sammon kopissa vaan peräänkuulutettiin asennetta ja keskittymistä. Erätauolla nautittiin otteluisännän, Pielaveden Kone- ja Autohuollon tarjoiluista VIP-tiloissa. Hyvösten korjaamoyritys on yksi Sammon pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista, kiitos siitä.

Kolmanteen erään olikin sitten voimasuhteet jo selvät. Kai Mattila joukkueineen ei toipunut kahden edellisen erän menetyksestä ja Tuovisen suojatit pystyivät piristämään omaa peliään keräämällä viimeisessä erässä mm 9 torjuntaa. Myös hyökkäyspeli toimi aiempaa paremmin vierailijoiden uhrautuvasta puolustuksesta huolimatta.


Isku hyökkäsi viimeisen erän lähes kokonaan Tihisen kautta. Tämä ei tuonut tulosta vaan kapteeni romahti erässä miinuslukemille. Lieneekö keskittynyt liikaa muuhun kuin peliin, ainakin pelin jälkeen hänellä näytti olevan hyvin henkilökohtaista asiaa katsojille.

Ottelun jälkeen nautittiin vielä kakkukahvit. Molemmat joukkueet saivat kahvitella kaikessa rauhassa odotellessaan muutamaa pelaajaa jotka olivat lunastamassa arpajaisvoittoaan dopingtestaajien seurassa.

Vierailijoiden kunniaksi on tappiosta huolimatta nostettava esille murhaava syöttö. Kuten Aki ennakossaan totesi, se tuottaa vaikeuksia kenelle hyvänsä. Erityisen hyvin se tuli selväksi toisessa erässä johon Isku syötti 4 ässää. On vain pienestä kiinni, että he saisivat puristettua tasaisista peleistä tarvittavat voiton tai pari, joilla selviäisi taulukossa ”kuiville”. Pitkä tappioputki näkyy pelissä väistämättä siten, ettei erävoittoa ole helppoa ottaa reilustakaan johtoasemasta.
Sammon vahvuus oli tälläkin kertaa tasaisuus ja laajempi vaihtopenkki, josta sai tehtyä myös taktisia vaihtoja.

Jukka Tuovinen:
Isku hallitsi peliä pari ensimmäistä erää mutta Sampo hoiti erien loput terävämmin. Kolmannessa erässä pääsimme pelaamaan parasta peliämme. Ilarilta ja Tommilta ehjät esitykset.

Kai Mattila:
Kaksi erää pelattiin hyvin mutta Säisän syöttöputkia ei saatu niissä poikki. Varsinkin 1.erän tappio harmittaa. Kohtuullinen esitys kuitenkin yhdellä vaihtopelaajalla.

 

Tiedotus/KH
Kuvat: Teemu Hassinen