« Joulukuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
        1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31

Sampo torjui Loimun ryöstöretken

23.02.2013 00:00

Lauantai-illan huumaa saatiin jälleen kokea Pielaveden liikuntahallilla kun Sampo kohtasi kotietua kärkkyvän Raision Loimun. Ennen pelin alkua otteluisäntä Keitele Forest  marssitti asiakastilaisuudestaan parisataa vierasta täydentämään huutosakkia joten tunnelma oli mukava alusta lähtien. Loimun valmentaja Vesa Kujanpää totesi haastattelussa pääsevänsä otteluun kutakuinkin parhaalla miehistöllään mutta myönsi, ettei tästä salista pisteet lähde helpolla.

Sampo aloitti ottelun kuusikolla Sivonen, Siirilä, Mäkitupa, Säisä, Salgado, Seppänen.
Loimun aloittajat olivat Dufault, Mcdonnell, Bittner, Rumpunen, Olli, Kutinlahti. Puolikuntoinen Jari Tuominen sai siis olla vielä penkillä.

 

Murskaava alku

Ensimmäinen erä eteni ripeässä tahdissa  Sammon näyttäessä kaapin paikan alusta lähtien. Loimu käytti jo toisen aikalisänsä tilanteessa 10-3! Nähtiin muutamia pitkiäkin palloralleja, mm. tekniselle mentiin hienojen puolustusten jälkeen Allun pamautettua pallon parkettiin 14-6. Hieman myöhemmin Kujanpää vaihtoi passaria,  S-P Olli sai antaa tilaa Jani Sippolalle. Tämä piristi peliä hieman, mutta Sampo marssi erävoittoon 25-16. Erää sävytti erityisesti Loimun virheet, vähistä syöttövuoroistakin 5 päättyi virheeseen.

Toinen erä alkoi edellisen tavoin kotijoukkueen hallinnassa. Tilanteessa 4-2 SPOlli loukkasi hieman itseään, pienen selvittelyn jälkeen jatkoi kuitenkin peliä mutta parin pallon jälkeen hyytyi vaihtoon. Sampo meni menojaan. Loimua ei sytyttänyt edes Dean Bittnerin lyönnistä saatu piste joka tuli 30cm antennin väärältä puolelta, Sampo tuuletti jo selvää pistettä mutta pallo tuomittiinkin Loimulaisille jotka toki sen ottivat naureskellen vastaan. Erä Sammolle 25-17.

 

Peli tasoittuu

Pitkällä erätauolla makkarajonoissa ounasteltiin Loimun kokoavan rivinsä eikä helppoja eriä enää ole. Tässä oltiin jälleen kerran oikeassa. Vesa Kujanpää komensi kentälle Jari Tuomisen, passariksi Sippolan ja toiseksi yleispelaajaksi nuoren Tuomas Koppasen. Erä alkoi edellisten tapaan, Loimun ensimmäinen aikalisä tilanteessa 5-2. Siitä kelkka kääntyikin Raisiolaisten suuntaan, Jere joutui ottamaan ottelun ensimmäisen aikalisänsä 8-10 tappiolla ja heti perään toisen 12-18. Tästä alkoi Sammon loppukiri ja joukkue nousikin jo pisteen päähän 20-21. Yleisön tuki olisi todella tarpeeseen tuossa tilanteessa mutta nyt se ei aivan riittänyt. Mikko Väliaho meni syöttämään tilanteessa 22-23, syöttö leijasi hieman pitkäksi ja Loimu voitti erän 22-25.

Neljännessä erässä Loimu otti jo jonkinasteisen yliotteen kentällä ja johti alusta alkaen jopa neljällä-viidellä pisteellä. Tilanteesta 13-18 alkoi jälleen Sampolaisten nousu mukaan peliin piste pisteeltä. Samalla myös kotiyleisö innostui kannustamaan entistä hurjemmin Keitele Forestin avustamana ja vierasjoukkue saatiin kiinni 22-22. Tuomisen syöttövirheellä ja Tatu säisän vaikeilla aloituksilla erä päättyi hirmuiseen huutomyrskyyn 23-25 ja koko ottelu Sammon voittoon 3-1.

 

Yhteenveto

Ottelussa ilahdutti erityisesti jokkueen tasainen suorittaminen tilanteesta riippumatta. Salgado kokosi totutusti parhaat pisteet, Ilari Sivonen pelasi hienon pelin kaikilla osa-alueilla ja myös molemmat keskimiehet onnistuivat mainiosti. Muutaman kerran nähtiin myös tuttu ristiinvaihto, nyt kuitenkin niin että Aki tuli syöttämään Allun paikalle ja Tonin sijalle tuli Kuda joka pelasi siis hakkurina etukentän ja kävi hoitamassa syöttövuoronsa.

Parhaina pelaajina otteluisäntä palkitsi Loimusta Dean Bittnerin (19/+9) ja Sammosta Ilari Sivosen (12/+9, 77%).

 

Valmentajien kommentit

Jukka Tuovinen:
Parin erän verran kauden parasta lentopalloa ja neljännen erän lopussa komea nousu 17-21 ahdingosta. Arvokas kolmen pisteen voitto, tästä on hyvä jatkaa runkosarjan loppusuoralle.

Vesa Kujanpää:
Kaksi erää meiltä huonoa vastaanottopeliä ja syötöissä tuli paljon virheitä. Emme osanneet käyttää pienen salin ominaisuuksia hyödyksemme. Kun lyöntipeli parani, tuli rohkeutta muuhunkin peliin. Neljännen erän häviäminen tietysti harmittaa.

 

Tiedotus/KH
Kuvat: Teemu Hassinen
Lisää kuvia galleriasta