« Joulukuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
        1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31

SAMPO ETENI MITALIPELEIHIN!

25.03.2013 00:00

Edellisen illan viisieräisestä vääntämisestä ei juuri jäänyt aikaa palautua kun Sampo ja Loimu ottivat taas toisistaan mittaa Kerttulassa. Sampo jatkoi edellisen illan kuusikolla, Loimu vaihtoi aloitukseen Jordan DuFaultin (USA) ja Kimmo Kutinlahden. Tilaa saivat antaa Tuominen ja Koppanen.

Kaksi ensimmäistä erää eteni jälleen koko ottelusarjan tapaan tasaisena puoliväliin asti. Tällä kertaa erien lopuissa Sampo oli tarkempi ja hyökkäsi järkevästi ottaen ensimmäisen erän nimiinsä 26-28 ja toisen selvemmin 19-25. Loimu teki erissä kaksi kertaa enemmän virheitä kuin Sampo.

Allu tykittää.

Kolmanteen erään Loimu tuli jälleen selkä seinää vasten ja luonnollisesti joko-tai asenteella. Passariksi vaihtunut Jani Sippola sai hyökkäykseen monipuolisuutta ja riskisyötöt tuottivat tulosta, viiden virheen vastapainoksi tuli 4 ässää ja paljon vaikeita nostettavia. Sampo oli takaa-ajajana koko ajan mutta ero repesi lopussa liian suureksi ja erä isännille 25-19.

Neljännessä erässä Sampo näytti jo etenevän voitontansseihin johtaen  18-21. Mutta, kuten olemme nähneet aiemminkin, voimasuhteet voivat kääntyä nopeastikin ja niin kävi tälläkin kertaa. Sammon vastaanotto jäi hieman vajaaksi ja hyökkäyksiin ei saatu tarvittavaa kovuutta. Loimu hyökkäsi monipuolisesti ja vaikka Bittner alkoikin selvästi väsyä niin joukkuekaverit kuittasivat erävoiton 25-23.

Kujanpään riemua.

Päätöserä sai murskaavan alun kun Loimu napsi kolme ensimmäistä palloa nimiinsä. Jukka otti heti aikalisän ja pari seuraavaa palloa tulikin Sammolle. Vuorotahtiin mentiin savolaisten ollessa piste tai pari perässä. Puoltenvaihdon jälkeen Toni Mäkituvan syöttövuorolla Sampo pääsi ensimmäisen kerran johtoon 9-10. Loppujen lopuksi Andrey Ankudovich paukautti kolmesta metristä ottelupallon kolmen miehen torjunnan ohi Loimun kenttään ja villit Sampolaisjuhlat saivat alkaa lukemista 12-15. Ottelusta täytyy nostaa esille Tommi Siirilän teholukemat 16/+13 joista 6 torjuntaa. Kovia numeroita miehelle joka joutuu hyppäämään käytännössä jokaiseen palloon.

Siirilä puhkoo Loimun torjuntaa.

Loimulle tappio tiesi kesäloman alkamista ennen aikojaan. Sampo siis välieriin voitoin 3-1, seuraavassa sarjassa vastustajaksi tulee viime kauden tapaan Hurrikaani joka tuolloin pudotti Sammon pronssiotteluun. Pekka Seppäsen nilkka tutkitaan alkuviikosta vielä tarkemmin jolloin selvinnee, onko kausi kokonaan ohi vai voidaanko toivoa miehen kuntoutuvan loppupeleihin.

 

Tilastot:
http://livescore.dicode.fi/index.php?r=attachments/viewPdf&gameId=130479

Lisää valokuvia:
http://raisionloimu.kuvat.fi/kuvat/Liigajoukkue+2012-2013/24.3.+Loimu-Sampo+%28playoff%29/

Loimun ottelujuttu:
http://raisionloimu.magix.net/website#Uutiset%20284

 

Tiedotus/KH
Kuvat: Tuomas Pelto/Raision Loimu