« Elokuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
  1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31      

Lohenkutu-turnaus

23.09.2013 14:10

Lauantaiaamuna lähdettiin Kuopiosta matkaan jo kuudelta. Porukassa oli pientä vajausta kun Akille sattui opiskeluihin liittyvä meno ja Tommi oli yhä Köpillä lainassa. Myöskään 2-valmentaja Kari tai tilastovelho Sergei eivät olleet mukana joten Iisalmesta täytyi vielä poimia Harri hoitamaan mehupojan viransijaisuutta.

Pulkkilassa pastat naamaan ja matka jatkui Oulun urheilutalolle. Avausvastustajana oli heti kova luu, hallitseva Suomen Mestari. Vaikka heiltäkin puuttui Kerminen, Seppänen ja Rumpunen niin Kokkolan Tiikerit möyhensi Sammon 3-0. Lelu Ojansivun piiska viuhui niin syöttöviivalla kuin verkollakin.

Kuvia Tiikerit-Sampo

Avausottelun jälkeen Sammon miehistö kapeni entisestään, kun juuri esikoisensa saanut Pekka Seppänen lähti junalla takaisin kotia kohti. Niinpä vaihtopenkille jäivät vuorottelemaan enää hakkurit Elli Leikas ja Kuda Ankudovich.

Toisessa pelissä vastaan asettui isäntäjoukkue Etta. Tässä olikin jo tiukempaa vääntämistä puolin ja toisin, avauserän vei jatkopalloilla Etta ja kaksi seuraavaa Sampo. Voitto siis 2-1. Pelin jälkeen olikin jo kiire syömään ja hotellille seuraamaan EM-kisojen ottelua Suomi-Slovenia.

Sunnuntaiaamuna luulimme jo olevamme pahasti myöhässä, kun hallilla ei ollut yleisöä ja järjestäjät keräsivät mainostauluja pois. Pian paikalle kuitenkin tuli tuomarit ja vastustajajoukkue Team Lakkapää joten turnaus jatkui aikataulussa. Rovaniemeläiset olivat juuri vaihtaneet hakkuria ja uusi Brasilialainen kaveri osoittautuikin ihan kelpo pelimieheksi. Toni Mäkitupa loukkasi ottelussa hieman kättään, mutta pystyi onneksi pelaamaan hammasta purren turnauksen loppuun. Lakkapäästä irtosi voitto lukemin 3-0.

Kuvia Sampo-Lakkapää

Viimeinen vastustaja oli Norjalainen SK Tromsö. Ennen ottelun alkua pidetyssä palaverissa sampolaiset löysivät sellaisen pelihuumorin sanan kaikissa merkityksissä, että suupielet olivat ylöspäin koko matsin ajan, hyvä ettei liikaakin. Jumbosijan jo aiemmin varmistanut Tromssa piti kovaa mekkalaa kentällä ja sen reunalla, mutta ei pystynyt pelillisesti haastamaan Sampoa. Voitto tästäkin 3-0.

Kuvia Sampo-Tromssa

Lopputuloksissa voiton vei Tiikerit (10p.), toisena Sampo (8p.), kolmanneksi ylsi Etta (5p.), neljäntenä Lakkapää (5p.) ja viimeisenä SK Tromsö (2p.)

Kotimatkan aluksi ruokailtiin ja sitten keskityttiin jälleen seuraamaan EM-kisoja. Lohkovoiton jo varmistanut Suomi ei esittänyt parastaan, mutta matka taittui kuitenkin rattoisasti peliä katsellessa.

Jukka Tuovinen piti turnauksen antia hyvänä. Tärkeintä oli saada olla yhdessä ja nostattaa joukkuehenkeä. Hakkureita sai nyt peluuttaa tasapuolisesti ja Karttusen Antille saatiin hyviä pelejä pian koittavan sarjakauden alle. Pelillisesti ollaan aikataulussa ja kesä on siis mennyt suunnitelmien mukaisesti. Puolentoista viikon kuluttua starttaavasta Mestaruusliigasta Jere ennustaa jälleen aiempaa tasaista. Tiikereillä on paperilla todella kova nippu ja vahvoilla ovat myös tutut suosikit Valepa, Sampo ja Hurrikaani sekä mm. Loimu ja Saimaa. Mitaleille kykeneviä on siis 6-8 joukkuetta mutta kausi on pitkä. Viimeiset päivät ennen sarjan alkua Jukka aikoo käyttää kuusikon hiontaan ja torjuntapelin viimeistelyyn.

Turnauksen tuloksia ja tilastoja

 

Tiedotus/KH
Kuvalinkit: Teemu Hassinen