« Elokuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
  1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31      

Junnusunnuntai

12.01.2014 00:00

Viimasta ja pakkasesta huolimatta Pielavedelle oli saapunut vierasjoukkue Rantaperkiön Iskun lisäksi runsaasti lapsia ja nuoria. Junnusunnuntai-tempaus näkyi lasten ilmaisen sisäänpääsyn ja limpparitarjoilun lisäksi yhteen pukukoppiin tehtynä puuhahuoneena jossa maalattiin kasvoväreillä Sammon logoja, piirrettiin, pelattiin ja pompittiin paksulla patjalla. Junnuja huoltajineen oli oman kylän lisäksi aina Kuopiosta, Pihtiputaalta, Kiuruvedeltä, Iisalmesta ja Sonkajärveltä saakka. Osa jopa bussikuljetuksella.

Peli alkoi tasaisissa merkeissä. Sampo oli koko ajan niskan päällä, mutta Isku roikkui hyvin mukana. Erän loppupuoliskolla eroa alkoi tulla piste tai pari kerrallaan ja lopulta erävoitto kuitenkin selvin 25-18 lukemin.

Toinen erä oli tasaisin ja ehkäpä myös tasokkain. Molemmat joukkueet joutuivat käyttämään vaihtoja ja aikalisiä. Sammolla oli ongelmia hyökkäysten päättämisessä, jujuja heiteltiin vähän joka puolelta mutta Isku poimi ne hyvin peliin. Erässä nähtiin myös nykysääntöjen mahdollistama keskirajanylitys, kun Iskun hyökkääjä otti molemmilla jaloilla muutaman askeleen Sammon puolella. Verkkotuomari Marko Oravainen kuitenkin seurasi tilanteen tarkasti ja salli pelin jatkua. Tommi Siirilä oli erän onnistuja syöttämällä kaksi ässää ja ottamalla kolme torjuntaa. Erä sammolle 25-22.

Pitkällä erätauolla kahviossa kävi melkoinen vilske kun noin parisataa lasta ryntäsi ostamaan makkaraa, karkkia ja jäätelöä ynnä muita herkkuja. Myös fanituotteet olivat kysyttyjä. Lasten suosikkipelaaja Tatun kuvalla varustetut mukit pääsivät jopa loppumaan.

Kolmannessa erässä oli puolestaan Iskulla vaikeampaa hyökkäyspuolella. Kapteeni Tihinen koetti esimerkillään pitää omiaan mukana taistelussa mutta vaikka Sampokaan ei parastaan esittänyt, oli tasoero joukkueiden rutiinissa selvä. Erä Sammolle 25-20 ja ottelu 3-0. Täyden pistepotin myötä Sampo nousi sarjataulukossa kolmanneksi.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Sammon hakkuri Timo Leikas ja Iskun libero Aleksi Mutka. Kättelyseremonian jälkeen kirjoiteltiin vielä kasapäin nimmareita ja otettiin kaverikuvia, juteltiin lentopalloharrastuksesta ja sen semmoista. Toivottavasti on koululaisilla tullut uni silmään illalla.

Ottelun tilastot

YLE:n juttu jossa valmentajien haastattelut

 

Tiedotus/KH